SM osakilpailu numero 3 Honkajoki

IIvarin Toyota Mr2 rikkoontui edellisessä Rallicross Sm osakilpailussa Kouvolassa niin pahasti, että koko moottori on jouduttu uusimaan tauon aikana, eikä Iivari ole päässyt harjoittelemaan tauon aikana kertaakaa.


Rallicross SM kolmannessa osakilpailussa Honkajoella Peat Racing Teamin autoista yksikään ei lähtenyt perjantai illan harjoituksiin ajamaan. Olosuhteet radalla olivat melko kamalat, vesisateen vuoksi ja koska rata oli kaikille jo ennestään tuttu päätettiin ettei radalle mennä. Itseasiassa auto saatiin kuntoon vasta Honkajoen kilpailua edeltävänä aamuna, jonka jälkeen lähdettiin penkittämään autoa että sillä uskaltaisi kilpailuun lähteä. Iivarin auto saapui Honkajoelle vasta perjantaiiltana, joten senkään vuoksi harjoituksiin ei tällä autolla ollut asiaa. 


Kilpailu Iivarilla meni ihan hyvin, joskaan vauhti ei riittänyt finaaleihin saakka Iivarin ollessa kaikkien alkuerien jälkeen 24.


Auto toimi ja oli ehjä!  

Nyt on alla kunnollinen kisa, ja paljon hyvää harjoitusta seuraavaa kilpailua silmällä pitäen.


Seuraava Rallicross SM osakilpailu ajetaan Oulussa OuluZonen radalla 20.8.2016

Honkajoen osakilpailun Yle lähettää koosteen televisiossa  16.7.2016


 #peatracingteam #iivariniemi #rallicross #eikiusita

Vauhtia löytyy

Kuvat tässä jutussa Toni Ollikainen http://www.tonigraphs.com 

YouTube videot Iivarin Honkajoella ajamista kilpailulähdöistä löytyvät seuraavista linkeistä:

Aamun harjoitukset: https://www.youtube.com/watch?v=Q9Vbv7yY35k
1 alkuerä: https://www.youtube.com/watch?v=ALDCjKKKqZI
2 alkuerä: https://www.youtube.com/watch?v=DObCrMDb4lU
3 alkuerä: https://www.youtube.com/watch?v=ahf8Gw29RPQ