Kilpailu numero 2 Kouvolassa

Crosskarttien 1. Alkuerässä Maiju lähti viivalta hienosti matkaan. Alamäessä olevan kurvin asfaltilla Maiju ajoi sen verran leveästi että auto meni asfaltin reunalla olevan soran päälle ja ajautui suoraan kaiteeseen. Hurjalta näyttäneestä tilanteesta huolimatta, Maiju käveli onnettomuuspaikalta itse pois pitäen isäänsä kädestä kiinni. Onnettomuuden jälkeen Maiju kertoi tuntevansa kipua niskassa ja hartioissa ja tarkemmin asiaa tutkittuamme totesimme että oli parasta käyttää Maiju ambulanssilla lääkärin tarkastuksessa. Hartioissa on nähtävillä turvavöiden painaumia joista seurauksena mustelmat ja nirhaumia. Maijun auto kärsi myös kolaroinnista sen verran että jouduimme vaihtamaan eteen uutta osaa jonkin verran.

Auto saatiin kuntoon ennen 2. Alkuerää ja niin Maiju pääsi uudelleen radalle. Hieman jännitimme porukalla, miten tuo raju törmäys vaikutti Maijun vauhtiin. Saimme kuitenkin huomata ettei Maiju ollut törmäyksen vuoksi kadottanut vauhtiaan, vaan oli tämän alkuerän aikojen mukaan jälleen pienten crosskarttien 2.

3.alkuerä päättyi Maijun osalta keskeytykseen kun auto pyörähti ja sammui siellä samassa kurvissa jossa Maiju aikaisemmin aamulla ajoi kaiteeseen. Aika-ajojen jälkeen Maiju oli oikeutettu C-finaali paikkaan.

Olimme tässä vaiheessa löytäneen autosta lisää ongelmia, kun huomasimme ettei jäähdyttäjän neste ollut puhdasta. Maiju oli finaalilähdössä ensin toisena, mutta kun autosta katosivat tehot matkalla, niin vauhti hyytyi sen verran että kolmantena ollut pääsi Maijun edelle ja näin Maiju jäi C-finaalin kolmanneksi, eikä se oikeuttanut enää jatkopaikkaan. Paljon tuli kuitenkin kuljettajalle kokemusta tästä kilpailusta ja huoltotiimikään ei ollut mukana turhan takia, kun hommaa riitti koko päiväksi.

Crosskarttien seuraava kilpailu ajetaan 11.6.2016 Joensuussa.


#peatracingteam  #kyllätyttökinvoi  #maijuniemi  #crosskart

Asfaltilla märkyyttä ja soraa paikoin paljonkin